Matka Yhdysvaltojen halki, kestävästi

Kestävä liikkuvuus on monimutkaista.

Polestar 2 from above.

Useimmat ihmiset tunnistavat ilmeiset alueet, kun on kyse ympäristöystävällisemmästä liikkumisesta. Päästöjen vähentäminen nollaan. Uusiutumattomien ja epäpuhtaiden polttoaineiden käytön minimointi. Sellaisten uusien liikkumistapojen löytäminen, jotka eivät tarpeettomasti rasita kotiplaneettaamme.

Päivittäinen ajaminen on kuitenkin vain yksi osa-alue. Liikkuvuus on monipuolista. Viimeisen kilometrin kuljetukset, mannertenväliset lentomatkat, omat vesikulkuneuvot ja tutkimusmatkailu (toisin sanoen huvin vuoksi tapahtuva matkustaminen) ovat kaikki osa-alueita, joihin tarvitaan ratkaisuja, jos ilmastokriisiä halutaan lieventää. Ensimmäinen askel kohti todellista muutosta on se, että lisätään ihmisten tietoisuutta liikkumisen monimutkaisuudesta ja puhtaamman matkustamisen tarjoamista mahdollisuuksista.

Tässä kohtaa Florence Montmare tulee mukaan kuvaan.

01/03

Polestar 2 on US roadtrip.

Wienissä syntynyt, Ruotsissa kasvanut ja Manhattanilla asuva Montmare on taiteilija ja valokuvaaja, jonka teoksissa on usein tutkittu kontekstin, aiheen ja identiteetin teemoja. Hän on pyrkinyt määrittelemään uudelleen, mitä tarkoittaa kestävä matkailu, ja hän korostaa tarvetta "latautua ja palautua", luoda yhteys luontoon ja itseemme, jotta voisimme edistää aitoa muutosta. Niinpä hän lähti automatkalle Los Angelesista New Yorkiin Arizonan, New Mexicon, Texasin, Louisianan, Mississippin, Alabaman, Georgian, Carolinan, Virginian, Marylandin ja New Jerseyn kautta sekä Polestar 2:lla että Polestar 1:llä ja otti kuvia matkan varrella.

"Going Home" -nimellä kulkeva rannikolta toiselle ulottuva valokuvatutkielma tarkastelee sekä pyrkimystä tutkia maailmaa että tarvetta palata kotiin, sekä fyysisesti että henkisesti. "Kerron tarinoita henkilökohtaisesta näkökulmastani, ne ovat erityisiä mutta samalla universaaleja", hän selittää. "Tutkin kodin, identiteetin ja katoavaisuuden teemoja erilaisilla tavoilla, ja toiveeni on herättää katsojan oma mielikuvitus ja fantasiat."

Tässä tapauksessa fantasiat liittyvät ratin taakse hyppäämiseen ja horisonttiin ajamiseen – vahingoittamatta juuri sitä, mitä olet lähdössä tutkimaan. Montmaren hanke osoittaa, että tämä on enemmän kuin mahdollista. Se on tulevaisuutta, ja sen on myös oltava, muuten jäljelle ei jää enää mitään tutkittavaa.

Kestävä liikkuvuus on monimutkaista. Mutta kun Florence Montmaren kaltaiset ihmiset näyttävät, mitä sähköautojen maailmassa on mahdollista tehdä, se voi muuttua vähemmän monimutkaiseksi.

Tähän liittyviä aiheita

One Charge Challenge: Denver, Colorado

Tässä One Charge Challengen ensimmäisessä versiossa tutkimme Denveriä ja Kalliovuoria ja selvitämme, kuinka pitkälle pääsemme yhdellä latauksella. Koska olemme korkealla ja tiet ovat jyrkkiä ja mutkaisia, meidän on suunniteltava reittimme huolella.

Pysy ajan tasalla uusimmista Polestar-uutisista

Uutiskirjeemme on tiivis kooste Polestarin viimeisimmistä uutisista, tapahtumista, tuotetiedoista, yhteistyöhankkeista ja muista asioista. Jos haluat pysyä ajan tasalla, täytä tietosi ja noudata ohjeita tilauksen vahvistamiseksi.

Tilaa
Polestar © 2023 Kaikki oikeudet pidätetään
JuridiikkaEettisyysYksityisyysEvästeetSaavutettavuusilmoitus
Vaihda sijainti: