Huomiota herättävää hiljaisuutta

Näyttävät sisääntulot ovat kaikille tuttuja. Metelin pitäminen on ikiaikainen tapa kiinnittää huomio itseensä. Olipa sitten kyse kirkuvista mainoksista, räikeistä väreistä tai tajunnanräjäyttävästä muotoilusta, spektaakkelin järjestäminen huomion herättämiseksi on perinteinen toimintatapa etenkin autoteollisuudessa.

Polestar 2 driving on a snowy road viewed from above.

Me päätimme olla noudattamatta tätä perinnettä.

Polestar toimii kaikessa juuri päinvastoin kuin yllä on kuvattu. Tuotteitamme koristava ja brändiämme edustava värimaailma on hillitty ja ajaton. Futuristisen minimalistinen muotokielemme saa inspiraationsa origamista ja ilmailusta (muun muassa). Mainoksemme eivät puolestaan tarvitse minkäänlaista ääntä erottuakseen muista.

Myös itse autot ovat hiljaisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Niistä lähtevä ääni on häviävän pieni osa nykyaikaisen kaupungin äänimaailmaa.

Tämä upean auton valmistamiseen kaikessa hiljaisuudessa tähtäävä toimintatapa on toiminut meillä hyvin. Alla olevien lainauksien perusteella Polestar on todellakin pantu merkille, vaikka siitä ei ole pidetty meteliä.

"Lähimenneisyydessä lupaukset premium- ja luksusluokkien sähköautojen ja lataushybridien tuomisesta markkinoille ovat tuntuneet valeuutisilta. Polestar 2 ei ole sellainen." -Bloomberg

"Yksi täydellisimmistä sähköautoista, joita rahalla saa."-Top Gear

"Polestar 2 on Norjan tämän vuoden ehkä halutuin uusi sähköauto. Ja millainen auto se onkaan!" -Dagens Næringsliv (artikkeli norjaksi)

"…sykähdyttävä suorituskyky ja erittäin korkea laatu sekä se tietty jokin, joka aiheuttaa sen, että se suorastaan revitään käsistä." -Driving Electric

"Polestar 2 tuikkii hyvinkin kirkkaasti." -Autobild (artikkeli saksaksi)

"Polestar on onnistunut tekemään premium-luokan sähköauton, joka jättää monet kilpailijat armotta varjoonsa." -Vi Bilägare (artikkeli ruotsiksi)

"Tämä on odottamisen arvoinen pala tulevaisuutta." -Business Insider

"Tämä on tehokas ja näyttävästi muotoiltu auto, joka todellakin ansaitsee paikkansa Euroopan räjähdysmäisesti kasvavilla sähköautomarkkinoilla." -Vroom (artikkeli ranskaksi)

"Polestar 2:lla on yksinkertaisesti upeaa ajaa. Sisätila on juuri sellainen kuin skandinaaviselta brändiltä on odotettavissakin: tyylikäs, virtaviivainen ja laadukas." -Manners (artikkeli hollanniksi)

"Yksi vuoden 2020 kiinnostavimmista autoista." -Auto Zeitung (artikkeli saksaksi)

"Se on tyrmäävän hyvän näköinen, eikä mikään peittoa sitä tunnetta, kun sen 400 hevosvoimaa lennättävät sinut liikkeelle punaisen valon vaihtuessa vihreäksi." -Forbes

Tähän liittyviä aiheita

Peruutuskilpailu entisen rallimestarin kanssa Polestar 4:llä

Kaksi kuljettajaa. Yksi jäinen rata. Polestar 4. Ja kisa, peruuttaen.