Uutiset

Uudenlainen drive-in-kokemus

Tenet (/ˈtɛnɪt/): 1. Periaate tai uskomus. 2. Christopher Nolanin uusin elokuva. Polestarin periaatteet ovat säilyneet samoina aina brändin perustamisesta asti: tavoitteenamme on nopeuttaa siirtymää kohti kestävän kehityksen mukaista sähköistä liikkuvuutta innovoinnin avulla. Siksi hyödynnämme jokaisen tilaisuuden määritellä asioita uudelleen. Tällainen tilaisuus oli myös viimeisin Yhdistyneessä kuningaskunnassa järjestämämme tapahtuma.

Järjestimme yhteistyössä Fully Charged -sähköautokanavan kanssa täysin sähköisen drive-in-elokuvanäytöksen Farnborough'n kansainvälisellä lentokentällä. Elokuva näytettiin ulkonäytöltä, ja sitä ennen katsojille esitettiin Polestarin tv-mainoksen ennakkonäytös ja Fully Charged -kanavan Polestar 2 -arviointivideo.

Kaiken merkkisten sähköautojen omistajat saivat tapahtuman myötä tilaisuuden osallistua ainutlaatuiseen ja turvalliseen elokuvanäytökseen, jossa nähtiin edellä mainittu sci-fi-toimintaelokuvasuosikki. Ennen elokuvan alkamista osallistujat pääsivät koeajamaan Polestar 2:n ja tutustumaan siihen lähemmin.

24 brittifanilla oli mahdollisuus voittaa VIP-liput tapahtumaan sosiaalisen median kilpailun kautta kertomalla, mistä he pitivät eniten sähköautoissa. Voittajat pääsivät nauttimaan elokuvasta eturivin paikoilta (Polestar 2 -autoissa) muiden Polestar 2:n omistajien ja median edustajien ympäröiminä. Aivan kuten Lontoon Space-tilan avajaisissakin,  pyrimme kaikin mahdollisin keinoin tarjoamaan ei-perinteisen kokemuksen. VIP-vieraille tarjoiltiin vegaaninen ruoka- ja juomakori osana täysin sähköistä elokuvakokemusta.

Periaatteemme pysyvät samoina, olipa kyseessä sitten sähköisen suorituskyvyn tai kokemusten uudelleenmäärittely.

Tähän liittyviä aiheita

Spotify Group Sessions Beta laittaa pisteen kuljettajien yksinvaltiudelle musiikin suhteen

Jokainen meistä on joskus törmännyt kuljettajaan, joka ottaa äänentoistojärjestelmän haltuunsa heti auton keulan suunnatessa tielle ja kuuntelee suosikkialbumiaan kerta toisensa jälkeen. Matkustajat: nyt on aika ryhtyä vastaiskuun ja tehdä loppu kuljettajien tavalle vallata äänentoistojärjestelmä käyttöönsä.

Polestar © 2021 Kaikki oikeudet pidätetään
Vaihda sijainti: