Uutiset

Gamescom 2019

Tiedämme, että nopeus on avaintekijä tavoitellessamme päättäväisesti puhdaslinjaista ja edistyksellistä suorituskykyä. Voisi jopa sanoa, että tarvitsemme sitä. Kun meille sitten tarjoutui mahdollisuus tehdä yhteistyötä vaikutusvaltaisen ja menestyksekkään Need for Speed™ -pelisarjan luoneen Electronic Arts -peliyhtiön kanssa, tartuimme tilaisuuteen. Pelin viimeisimmässä NFS™ Heat -nimisessä osassa pelaajat voivat valita eri autoista haluamansa ja ajaa katurallikisoissa poliiseja pakoillen.

Polestar 1 on yksi näistä autoista. Voisimme kuvailla runollisesti, miltä auto näyttää lisäspoilereilla, leveillä korisarjoilla ja muilla pelin mahdollistamilla lisäosilla varustettuna. Se on kuitenkin parasta nähdä omin silmin.

Electronic Arts päätti ajoittaa pelin ensiesittelyn Gamescom 2019 -tapahtumaan. Gamescom on maailman suurin vuosittain järjestettävä pelitapahtuma (tyyliteltynä "gamescom") ja videopelimessut, ja sitä on järjestetty Saksan Kölnissä vuodesta 2009 asti. EA on NFS™ Heat -pelillään yksi viidestätoista pelijulkaisijasta, jotka ilmoittavat tulevista lanseerauksistaan. Koska Polestar 1:llä on näkyvä rooli kyseisessä pelissä, pakkasimme laukkumme ja otimme suunnaksi Reinin alueen suurimman kaupungin.

NFS™ Heat -kojua ympäröivät pelistudioiden kirkkaan väriset messupisteet ja Myrrah the Locust Queen -teeman mukaisiin cosplay-asuihin pukeutuneet fanit. Innokkaiden pelaajien jonot kiemurtelivat samettiköysien ympärillä, ja muiden kojujen jonot kalpenivat niiden rinnalla. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että tämä peli sai osakseen suurta suosiota ja runsasta hehkutusta. Myös Polestar 1 sai oman selkeän kannattajajoukkonsa. Lukuisat pelivaikuttajat ajoivat Polestar 1:llä NFS™ Heat -pelissä ja videoivat sekä pelinsä että reaktionsa. Katso heidän reaktioitaan alta:

"Näin tämän auton Goodwoodissa ja ihastuin siihen. Yleensä hybridit eivät keskity suorituskykyyn, mutta tämä on jotain täysin uutta."

BlackPanthaa

"Se osoittaa toden teolla, mihin suuntaan ala on menossa ja miltä tulevaisuus näyttää."

Gameriot

Lisää vauhdikkaita yksityiskohtia: NFS™ Heat

Pastellivärien ja palmujen täyteisen Palm Cityn fiktiiviseen ja avoimeen pelimaailmaan sijoittuva NFS™ Heat tarjoaa pelaajille mahdollisuuden ajaa eri katurallikisoissa ja ansaita pisteitä, joilla voi parannella autoja ja ostaa uusia komponentteja. Päiväsaikaan järjestettävä Speedhunters Showdown antaa pelaajille mahdollisuuden ajaa kilpaa ja kerätä pisteitä suhteellisen turvallisessa ympäristössä. He voivat myös kisata pimeyden turvin järjestetyissä laittomissa tapahtumissa, joissa riskinä on se, että poliisi sekä keskeyttää rallin että takavarikoi kerätyt pisteet.

Tähän liittyviä aiheita

Viisi kysymystä Sofia Björnessonille

Sofia Björnesson pohtii maailmanmenon rauhoittumista liikkumisrajoitusten myötä.

Polestar © 2021 Kaikki oikeudet pidätetään
Vaihda sijainti: