Henkilökuvat: Florian Jung

Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti. Tämä lause rohkaisee ihmisiä huomioimaan koko planeetan tehdessään päätöksiä. Yksilönkin tekemillä valinnoilla voi olla maailmanlaajuinen vaikutus. Sen tietää myös Florian Jung.

Olen aivan varma siitä, että sähköinen liikkuminen vie meitä eteenpäin.
Florian Jung

Purjelautailun ammattilainen, merien seikkailija, ympäristönsuojelija, sähköisen liikkumisen puolestapuhuja ja voittoa tavoittelemattoman Mon Coeur -säätiön perustaja Jung uskoo, että todellinen kestävä kehitys on saavutettavissa, jos ihmiset ottavat ensin henkilökohtaisesti vastuuta asioista. "Maailma on kuin talo", hän selittää. "Jos jokainen meistä siivoaa oman huoneensa, me kaikki 8 miljardia ihmistä voimme elää tällä planeetalla."

Jung on myös sitä mieltä, että lukuisat pienet muutokset voivat johtaa suuriin muutoksiin ja että jokainen askel oikeaan suuntaan on menestys. "Kukaan ei vaadi täydellisyyttä", hän vastaa kysyessämme nykyisistä ponnisteluista ilmaston suojelemisen eteen. "Riittää, että teemme päivittäiseen elämäämme pieniä muutoksia, jotka yhdessä saavat aikaan tarvitsemamme suuren muutoksen."

Yksi näistä "pienistä" muutoksista on siirtyminen sähköiseen liikkumiseen. "Sekä Polestar 2:n ajaminen että surffaaminen ovat minulle jokapäiväisiä rituaaleja, joista nautin", hän sanoo. "Ajaminen paikasta A paikkaan B aina tällaisella autolla, puhtaalla omallatunnolla, olisi mahtavaa." Sähköautojen kasvava suosio yhdistettynä yhä lisääntyvään puhtaan ja kestävän sähkön tuottamiseen edustaa todellista siirtymistä kohti ilmaston kannalta kestävää tulevaisuutta. "Pitkällä aikavälillä sähköinen liikkuminen on minusta kaikkein kestävin vaihtoehto", Jung sanoo. "Suuntamme on jo oikea, mutta olemme tietenkin vasta matkamme alussa. Olen aivan varma siitä, että sähköinen liikkuminen vie meitä eteenpäin.

Lue lisää Jungin "ajattele globaalisti, toimi paikallisesti" -lähestymistavasta, hänen ilmastonmuutosta koskevista ajatuksistaan ja (tietenkin) purjelautailusta yläpuolelta. Jungin koko haastattelu on luettavissa täältä (artikkeli saksaksi).

Tähän liittyviä aiheita

Image of a black Polestar 2 in front of a grey building.

Polestar Referral -suositusohjelma

Innostus tarttuu. Kun löydät uuden harrastuksen, ravintolan tai bändin, haluat jakaa ilosanomaa myös kavereillesi ja perheellesi. Onhan jaettu ilo kaksinkertainen. Matka kohti sähköistä liikkumista perustuu nimenomaan yhteiseen innostukseen. Tiedämme kokemuksesta, että myös sähköauton ajamisella voi olla samanlainen vaikutus. Siksi lanseeraamme Polestar Referral -suositusohjelman.

Pysy ajan tasalla Polestarin viimeisimmistä uutisista

Uutiskirjeistämme saat tiiviin tietopaketin Polestarin uutisista, tapahtumista, tuotetiedoista sekä paljosta muusta.

Tilaa
Polestar © 2022 Kaikki oikeudet pidätetään
Vaihda sijainti: